epätietoisuus

läikyn
ylitse reunojen
kuin vesilasi tai tulvinut joki
joita kukaan ei ole kuivaamassa
tai kokoamassa kasaan

repeydyn
kuin housunlahje
eikä kukaan edes huomaa
kun nauhani leviävät maahan

hajoan
enkä enää pysty nousemaan
kun maailma luhistuu ympärilläni
ja katoaa suureen mustaan aukkoon

aukkoon
jonka sisimpäni luo
suojellakseen itseään
ja sitäkin enemmän muita
ympärillään heiluvia

jotka ovat haavoittuvaisia kuin kaislat
ja ohuita kuin paperi

enkä edes tiedä
ovatko he olemassa
sillä
en itsekään ole varma
olemassaolostani