SEIKKAILUMME

On kesä. Yö on kylmempi kuin sen pitäisikään olla. Vaikka onkin vasta alkukesä, lämmöltä voisi odottaa korkeampiakin astelukuja. Istumme penkillä. Halusimme seikkailla. Vasta hetki sitten oli ystäväni ylioppilasjuhlat. Sieltä me lähdimme. Käymme kaupassa, Eila Latte- kahvi ja kolmioleipä. Istumme penkillä ja ohitsemme kävelee koiria. Saamme silittää ja olemme iloisia. Kävelemme toiselle penkille. Hänen katseessaan on jotakin mielenkiintoista. Hän katsoo minuun liian välittävästi. En tiedä haluanko sitä. Annan hänen saattaa minut kotiin ja jokin sydämessäni liikahtaa. Hän on niin kylmissään, mutta silti täällä kanssani.

On ilta. Vesi on vielä liian kylmä uimiseen, mutta haluamme silti veden ääreen. Vaihdamme paikkaa aikaisemmin suunnitellusta. Hänen lattiallaan on kakku. Hän ui, mutta minä en. Välittäminen ei ole kadonnut hänen katseestaan. En vieläkään tiennyt, mitä ajattelisin tuosta katseesta.

On aurinkoista. Pohdimme ystäväni kanssa, olisiko hänellä vielä kakkua. Kutsumme hänet kanssamme. Ilta pimenee hiljalleen. Ystävämme nukahtaa ja me jäämme vielä valvomaa. Välittäminen on yhä siellä, mutta nyt alan pitää siitä. Hän hipaisee hiuksiani ja tunnen itseni Pikku Myyksi. Nukahdamme toistemme vierelle ensimmäistä kertaa.

Koko maailma loistaa. Sain juuri uusia vaatteita. Seikkailemme. Löydämme penkin, jolla aiemmin istuimme kahvimme ja leipämme kanssa ja istumme siihen. Aika kuluu hiljalleen eteenpäin ja päätämme siirtyä toiselle penkille, sille penkille. On kaunis ilta. Aurinko laskee hiljalleen ja aika alkaa lentää. Auringonlasku on kaunis. Suutun jostakin juuri ennen kuin hän vetää minut kainaloonsa. Siellä on turvallista. Joku ajaa ohitsemme pyörällä ja hymyilee. Tärisen. Olen onnellisempi kuin koskaan. Vihdoin tiedän, kuinka ihana asia tuo välittävä katse on.

***

On kesä.
                 Yö on kylmä,
                 lämpöä voisi toivoa.
Istumme,
halusimme seikkailla.
                 Vasta hetki sitten
                 me lähdimme.
Kauppa,
Eila Latte- kahvi ja kolmioleipä.
                 Istumme,
                 ohitsemme kävelee koiria.
Saamme silittää,
olemme iloisia.
                 Kävelemme,
                 katseessaan jotakin kiintoisaa.
Hän katsoo liian välittävästi,
enkä tiedä.
                 Annan hänen saattaa minut
                 ja jokin liikahtaa.
Niin kylmissään,
mutta silti kanssani.

On ilta.
                 Vesi on kylmä,
                 vaihdamme paikkaa 
Lattiallaan kakku,
hän ui, minä en.
                 Välittäminen ei ole kadonnut,
                 en vieläkään tiedä.

On aurinkoista.
                 Olisiko vielä kakkua,
                 kutsumme hänet
Ilta pimenee,
me jäämme vielä valvomaan.
                 Välittäminen on siellä,
                 alan pitää siitä.
Hän hipaisee hiuksiani,
nukahdamme toistemme vierelle.

Koko maailma loistaa.
                 Seikkailemme,
                 löydämme penkin.
Aika kuluu,
on kaunis ilta.
                 Aurinko laskee,
                 aika alkaa lentää.
Hän vetää minut kainaloonsa,
on turvallista.
                 Joku hymyilee,
                 tärisen.
Olen onnellisempi kuin koskaan,
vihdoin tiedän.